Ehrmann Skandinaviassa

Ehrmannin Skandinavian konserninosa, Ehrmann Nordic Oy Ab, perustettiin vuonna 2015, ja se on nyt vastuussa Skandinavian ja Baltian maiden markkinoinnista.

Olemme Ehrmannilla asettaneet tavoitteeksemme lisätä kasvavan määrän pohjoismaisten ja baltialaisten kuluttajien tietoisuutta tuotteistamme, kuten rahkatuotteista, maukkaista jälkiruoista ja jogurteista. Haluamme erityisesti huomioida jakelu- ja myyntiverkoston tarpeet. Tarjoamme asiakkaillemme sekä laadukkaita meijerituotteita että monenlaista toimintaa myynnin aloittamiseksi ja edistämiseksi.

Ehrmannilla on sekä pitkät ja vakaat perinteet meijerialalta että erinomainen pätevyys hoitaa toimittajien tarpeita, liiketoimintapäätöksiä ja tuotekehitystä. Myös Skandinaviassa haluamme kasvattaa ja kehittää toimintaamme asiakkaitamme palvelevalla tavalla.